"Plastpappa" täytti tässä taannoin vuosia ja kakkuhan sille piti tehdä. Toiveena oli banaani (jota äiti sitten tarkensi että myös mansikkaa). Ajattelin kokeilla jotain uutta pohjaksi, ja kun banaani oli toiveena niin tein banaanikakun pohjaksi, reseptillä jonka olen saanit isältä. (Valitettavasti hukassa tällä hetkellä, lisään tänne mikäli löytyy jostain kirjan välistä ).

Teeman kakkuun keksi mumma . Kiitos siitä!

Teema oli siis veneily, koska veneet ovat suuri osa sankarin elämää. (Tanssin ohella, mutta se teema vähän liian vaikea aloittelijalle)

Kakku on kokonaan gluteeniton ja maidoton. Koristeet marsipaani, paitsi kivet jotka ovat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Täytteenä banaanimoussea sekä mansikkamoussea.